Kauden ensimmäinen yöpymisen vaativa reissu on tehty. Perinteinen keväinen kuvausreissuni Lohjansaarelle muuttui koko perheen kevätretkeksi sukuloimaan. Vanhemmat pyörivät pihapiirissä, mutta minä valloitin maastoa vähän isommalta alalta, vaikken siltikään tehnyt yhtä pitkiä päivävaelluksia kuin syksyllä. Kevät on kuvaajalle kaunista aikaa. Laskekaapa joskus, kuinka monta eri vihreän sävyä maisemasta löytyykään.
Maanantai-illan auringossa törmäsin kukkia kuvatessani myrkylliseen kultaan, korvasienien esiintymään. Tuloksena iso hedelmäpussillinen herkkukeiton aineksia. Illan hämärtyessä peurat laskeutuivat metsän rinnettä alas ja kävivät maistelemassa puutarhan makoisaa ruohoa sekä haistelivat marjapensaiden ja omenapuiden silmuja. Puutarhassa vieraili myös iso rusakko ja sorsapariskunta.
Maanantaina iltapäivällä pilvet kaikkosivat ja aurinko putkahti lämmittämään. Siellä, minne tuulet eivät osuneet, järven pinta oli lähes tyyni ja kuvaaja riisui lämpökerraston apukassiinsa. Sinne, minne tuuli osui, sai välikerrokset vetää takaisin päälleen.
Ensimmäinen yö vaatii aina totuttelua. Talvella tilaan tottuneet matkaajat ovat hieman ihmeissään patjan kovuudesta, ahtaudesta, viileistä lakanoista ja milloin mistäkin. Kun kesäreissu alkaa, ahtauteen tottuu nopeasti ja toiminta lutviutuu uomiinsa. Tiistaina keli oli aivan toisenlainen. Aamulla neljän aikaan heräsin mustarastaan lauluun ja myöhemmin sateen ropinaan. Aamutoimilla ei ollut kiirettä. Kun sade taukosi, lähdin kävelylle kuvaamaan tuoretta luontoa kastepisaroilla koristettuna. Tuuli runnoi sellaisella voimalla, ettei missään ollut suojassa. Ei tullut vilu, kun puki tarpeeksi päälle, suojasi latvan myssyllä ja kädet sormikkailla.
Koska säätieteilijät lupasivat lisää myrskytuulta ja märkää sadetta, palasimme takaisin tukikohtaan suunnittelemaan uusia reissuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti