Tie vei kohti länttä ja Joensuuta, jonka ohitimme pohjoisen puolelta. Samalla jätimme taaksemme muitakin mielenkiintoisia paikkoja: Satulavaara, Hammaslahti, Kukkupää, Suhmura, Kumpu, Mulonsalo, Iiksenvaara, Kypärä, Käpykangas, Onttala, Naljakka, Pilkko, Käsämä ja Sotkuma. Tie pohjoiseen oli päällystetty uudella asfaltilla.
IIIKS! Pimeä kuski yhtä pimeällä moottoripyörällä harmaanmustassa ajohaalarissaan ja kypärässään ilman valoja säikäytti meidät. Ei sitten yhtään nähnyt ennen kuin edestä vilahti. Laittakaa hyvät ihmiset vähän huomiovärejä itseenne tai kulkuneuvoihinne.
Teiden pientareilla näkyi ilahduttavasti kotimaisia vaihtoehtoja maisemointikasveista päivänkakkaroista ohdakkeisiin ja muihin heinäpeltojen kesantokasveihin. Pientareilla kukkii värit keltaisesta alkaen.
Joensuusta matka jatkui Heinävedelle Valamon ja Lintulan luostareihin, joista juttua erikseen. Luostarien läheisyydessä oli muutakin katsottavaa: takotyömuseo Ronttopuisto ja Kanavamuseo (Lisätietoja Palokki). Rakennus- ja kulttuurihistoriallisen lounastauon jälkeen tie vei Suomen suurimman saaren Soisalon kautta Leppävirralle. Soisalossa Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon maakuntaraja teki siksakkia tien varrella. Maakuntaa tuli vaihdettua tämän tästä ja mielenkiintoiset paikannimet jatkuivat: Kivimäki, Orinoron luontopolku ja Riihiranta. Liperissä tie 23 alkoi tasaisena peltomaisemana kuin Pohjanmaan lakeudet, mutta Soisalon aikana maasto muuttui kumpuileviksi kukkuloiksi.
Leppävirralla seikkaillessamme, sain päivän toisen dejavu tunteen. Oli sellainen muistikuva, että täällä on joskus pyöritty ennenkin. Tuntemattomassa paikassa tulee kierrettyä turhaan kun suorempaakin pääsisi, mutta perille löytdettiin kumminkin. Päivän saldo 197 km.
Kuvassa Lintulan luostarin oven kahvat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti