tiistai 21. syyskuuta 2010

Puutöitä

Ison kalaveistoksen jännä yksityiskohta.

  
Sama veistos hieman ylempää.

  
Naurava Budha, jonka vartalo on vielä juuttunut isoon pahkaan kiinni ja vain pää kurkistaa ulos puusta.

  
Väliseinä, ikkunan koriste vai taulu?

  
Puinen bambukirja. 

torstai 16. syyskuuta 2010

Tukkikoirat

Nämä tukeista tehdyt koirat (?) muistuttavat saman kaltaisia kotoisia puutöitä. Vähän karheampia kädentöitä kun vertaa niihin huoliteltuihin miljoonin pikku yksityiskohdin hiottuihin ja lakattuihin puuveistoksiin.

tiistai 7. syyskuuta 2010

Maisemointia

Levänkeruuta ja lautalla tasapainottelua. 

  
Kitektäänkö riisipellostakin rikkaruohoja?

  
Näky yli vanhojen paanukattojen kohti toppavuorien keskellä häämöttävää ikivanhaa kylää.
Kuvat on otettu "kulttuurikeskuksen" aluuelta.

maanantai 6. syyskuuta 2010

Kirjapainotaito

Kulttuurikeskuksessa havainnollistettiin yksinkertaista tapaa painaa tekstiä ja kuvia. Tätä minäkin muistan tehneeni joskus kuvaamataidon tunneilla. Nappasin yhden riisipaperille painetun tekstin mukaani vaikken siitä mitään ymmärräkään. 

  
Veitikkamainen hevonen =)

  
Puinen painolaatta 

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Kulttuurikeskus

Shangrila oli jonkinlainen Guilinin alueen kulttuurikeskus. Musiikkia, kansantansseja, lauluja, käsitöitä ja siihen liittyviä elintapoja. Minua tietysti eniten viehättivät erilaiset käsityöt kankaan tekemisestä korupajoihin ja kirjapainosta puuverstaisiin. Yllä paikallinen rukki. Toimintaperiaate ihan sama kuin suomalaisissakin.



Langan jälkeen tulee tietysti kutominen. Mies teki tukevaa puuvillakangasta paitoihin, joita näkyy taustalla.

 
Kirjavasta kankaasta oli tehty laukkuja ja kasseja.

Vahinko, ettei valikoimista löytynyt yhtään reppua. 

Sormeni kutisivat kun katselin näitä paitoja, mutta rahakukkaroni onneksi, olivat liian pieniä minulle ja muille ympäristöni naisille. Lapsukaisille olisivat ehkä joten kuten menneet.

Kirjontatyö. Niitäkin löytyi jos jonkun mallisia.