Eilisestä viisastuneena hyppäsin kesäisempiin pöksyihin ja nakkasin farkut vaatehyllyyn. Öljysin paljaaksi jääneet nahkanpalat kun eilen suihkussa huomasin saaneeni hieman väriä nahkoihini. Kellonremmin kohdalla on valkoinen rantu. Kuljettajan mielestä manasimme sadetta ja kylmää pukeutumisellamme. Lappeenrannan torilla ollessamme aurinko verhoutuikin pilviin, mutta kylmä ei silti ollut. Torilta löytyi mansikoita ja kauppahallista paikallista leipää sekä muikkuja. Kirkkomaan läpi kävellessäni kuvasin alueen rakennuksia kun kaksi paikallista nähtävyyttä pyysi kuvamaan itsensä. Enempää ei ollut aikaa rupatteluun, sillä pääkokki ja kuljettaja vipelsivät jo puiston toisella laidalla. Lappeenrannan satamassa kävin katselemassa Hiekkalinnojen sankareita.
Matka jatkui 6-tietä itään. Ohitimme mm. Mansikkalan, Imatran kosken ja Saimaan kanavan. Leveää Vuoksea ihailimme vain moottoritien sillalta. Mansikkalassa en ole aikaisemmin käynyt, mutta molemmat vetiset elementit olen kakarana nähnyt. Sen sijaan poikkesimme Lohelan käsityöpuotiin kahville ja välipalalle. Pistimme ison sämpylän runsaalla lohitäytteellä kolmeen osaan. Puodissa oli myytävänä kohtuuhinnalla taoksia ja käsitöitä. Isän avustuksella sain itsestäni peikonkuvan. Matkallamme ohitimme lisää mielenkiintoisia paikannimiä: Kopsala, Heinärikkilä, Untamo, Kuutoskankaantien ja Laikko. Änkälässä alkoi sataa ripotellen ja Parikkalassa saimme taajemman kuuron niskaamme. Se meni äkkiä ohitse, mikä oli hyvä asia, sillä ihailimme juuri silloin ihmispatsaita ITE taiteilija Veijo Rönkkösen puutarhassa.
Aino (gps) sai raivarin, kun käännyimme päätieltä ja ajoimme kierroksen Parikkalan keskustassa. Kävimme samalla ihailemassa sen kaunista puukirkkoa. Sisällä oli äärimmäisen rauhallinen tunnelma kun sain olla siellä kahdestaan nuoren oppaani kanssa. Tosin taisin tehdä kummallisia kysymyksiä, joihin hänellä ei ollut vastauksia (esim. onko lamput alkuperäiset vai tehty myöhemmin sähköistyksen aikana). Parikkalan seurakunnan sivuita löytyy myös Uukuniemen kirkon tiedot. Se on saman kokoinen ja näköinen kuin Parikkalan kirkkokin. Ajoimme sen ohi matkatessamme Uukuniemen Papinniemeen yöksi.
Eteläinen Karjala on täynnä mielenkiintoisia paikan nimiä: Savikummunsalo, Kesusmaa, Mykkiinikivet (nähtävyys?), Kirjavala, Maironniemi, Tarnala, Kumpu, mutta Kalasatama on varmaan sitä mitä nimelläänkin väittää. Sellainen oli Uukuniemessä vähän ennen Papinniemelle kääntymistä.
Leirintäalueella on uudehkot ja siistit rakennukset. Niemen molemmin puolin oli mahdollisuus leiriytyä veden läheisyyteen. Männikkökangas tuoksui hyvältä ja molemmin puolin hiekkarantainen. Kaunis paikka, vaikka pidempiaikainen oleskelu vaatiikin eväsrasian päivityksen. Huoltorakennuksen ravintolasta voi tilata buffaloburgeria pahimpaan nälkään. Osa paikallisista vieraili siellä autolla, osa veneellä. Harvempi eksyy Papinniemeen, sinne ajetaan tietoisesti. Kannattaa silti käydä, vaikka pidempi oleskelu keventää kukkaroa.
Muikkujen paistoa varten kokosimme ulkokeittiön katoksineen, pöytineen ja tuolineen. Kuljettaja toimi kalamestarina, pääkokki taikoi lisukkeita ja mintä toimin avustajana kalan kuivaamisesta tavaroiden juoksuttamiseen. Lappeenrannan tuoreet kotirannan muikut olivat tosi hyviä.
Ilta oli lämmin, mutta yhdistetty roskis- ja valokuvauskeikkani keskeytyi kun kuulin jyrinää. Järven toisella puolella oli synkkää ja ikävää sadeharsoineen. Pakkasimme ulkoisen olohuoneemme takaisin autoon ettei tarvitse kalusteita märkinä pakata. Istuin ulkona kirjoittelemassa päivän tapahtumia vihkooni ja ihailin lokkien kalastusta. Päivä tummeni ja viileni, mutta sadepilvet pysyivät toisella puolella lammikkoa.
Aamulla lähdimme ennen kymmentä kohti Kotkaa. Ilman lämpötila näytti 18 astetta ja tien 26. Reilun tunnin ajon jälkeen olimme Kotkassa. Aino (gps) ei tuntenut Saponkatua, joten se ohjelmoitiin Kotkan keskustaan ja ajelutti pitkin peltoja kun uusi moottoritie oli tuntematon osuus sen päivityksissä. Täppärin kartta jumitti Kotkan esikaupunkeihin. Onneksi ajo-ohjeet jäivät ruudulle. Aino käski kääntymään takaisin jos mahdollista kun tottelimme täppärin ja kaupungin omia opasteita.
Pääkokki ja kuljettaja lähtivät kaupungin kiertoajelulle siksi aikaa kun itse menin tutustumaan Suomen maantietoon biologian merkeissä eli vesielämään järvistä jokiin ja meriin. Maretariumin akvaarioissa pohdin, että kumpikohan mahtoi olla ihmettelyn aiheena, katsojat vai katsottavat. Tiesin, että kalojen lasi peilasi niiden omia kuvajaisiaan, mutta silti jiossakin akvaarioissa fisut tuntuivat seuraavan minun ja muiden liikkeitä. Noh, kaikkihan me säteilemme 😉 jollakin tavalla. Paras allas oli minun mielestäni se, joka oli koko talon korkuinen, ja missä kalat uivat katsojan yli.
Minulle jäi ylimääräistä aikaa kävellä Sapon vesipuistoalueella ihailemassa vesipuutarhaa ja patsaita. Maretariumin ja kahvilan työntekijät antoivat hyviä vinkkejä, missä ehtisi vierailla sillä aikaa kun toiset kiersivät junan kyydissä tutustumassa Kotkaan: vesipuisto ja patsaspromenadi.
Kotkasta lähdimme Haminaan lounaalle. Taas oli Ainolla pasmat sekaisin kun uudet tiet kulkivat missä sattuu. Haminaan löysimme valtion opasteillakin. Upseerikerhoa hakiessamme kiersimme muutaman kehätien ympäri ennen kuin katseemme osui tiilirakennukseen. Onneksi Haminan ympyrät olivat pieniä. Lounaaksi saimme vähäsuolaisia kaalikääryleitä ja miedosti sokeroitua appelsiinikiisseliä. Just passelia meikäläisen lautaselle. Lounasta sulattelimme kiertämällä bastionin valleilla ja kesäteatterin rakennelmiin tutustuen.
Pian jatkoimme matkaamme yhä kohti itää. Ohitimme Lelun ja Piispan viitat. Pellot ovat rehevän vihreitä ja metsissä näytti kasvavan kivikekoja. Rajamarketista ostin pullon vettä ja naureskelin hauskalle lehmää esittävälle patsaalle. Kohta käännyimmekin jo pohjoiseen tielle 387. Tällä tiellä bongasin viitat, joissa kerrottiin paikoista Kavala, Leino ja Rumpu. Teimme uteliaan minikiertoajelun graniittilouhoksen pihamaalla ja huristimme kukkaronnyörejä kiristellen ohi Ylämaan kivikorujen.
Täppäri itsepäisesti väitti olevansa Kotkassa. Onneksi se sentään haki kiltisti ajo-ohjeet Lappeenrannan Huhtiniemen leirintäalueelle, vaikkei kertonutkaan, missä virallisesti olimme. Aino käski kääntyä ympäri kun keskustan sijasta seurasimme telttamerkkejä. Löysimme mm. paikkakunnan lentoaseman ja Mariannekarkkien tehtaan.
Huhtiniemessä söimme välipalan ja kävimme suihkussa. Lintuset lauloivat, oravat loikkivat kuun kumottaessa melkein täytenä vaaleansiniseltä taivaalta. Huhtiniemi on siisti leirintäalue lähellä keskustaa.
Mutkien matka kesti 9 tuntia ja kilometrejä kertyi 225.
Kuvat lisätty 1.7.2015.
Viite: Kaakko - Kotka, Hamina, Miehikkälä ja Vironlahti - menovinkit
Tänään loppui kesän odottelu. Aurinko paistoi pilvien lomasta sen verran lämpöisesti, että auto pakattiin kohti retkiä. Kaapit päivitettiin Riihimäen kaupassa, jonka iso parkkipaikka sattui sopivasti matkan varteen. Tämä päivä oli harjoitusmatka - parin tunnin ajo kohti itää. Lupiini kukki sinisenä merenä tienvarsilla. Vieläkö tätä vieraslajia viljellään pientareiden koristeina vai leviääkö se vanhasta tottumuksesta vailla rajoitusta? Määränpäänä oli Kausalassa SFC Leininranta.
Järvenrannalla pieni ja näpsäkkä alue rinnetontilla. Kauniisti raivattu ja siistit huoltorakennukset. Vastaanotto oli ystävälläinen ja saimme opastuksen sopivalle paikalle, vaikka eksymisen vaaraa ei ollut. Sunnuntaisin sauna on lomalla ja sattumalta alueella oli pieni tekninen vika vesipumppujen kanssa. Viasta ilmoitettiin heti portilla kun saavuimme. Onneksi huomenna on arkipäivä ja vika saadaan toivottavasti korjattua. Järvi on lähellä joten suihkun sijaan pesufati on tällä kertaa hieman suurempi. Vesipedot kertoivat, että veden lämpötila laiturilla oli 17 astetta.
Kesäpäivää juhlistettiin juomalla saapumiskaffeet pihalla kaivettuamme tuolit ja pöydät auton varastosta sänkyjemme alta. Aluetutustuminen hitaalla nopeudella kesti tunnin, mikä käytännössä tarkoittaa, että kameralla varustettuna jäin katselemaan ja tutkimaan maisemia objektiivin lävitse.
