lauantai 18. heinäkuuta 2015

Ukkoskuuroja

 
Hyvinkään
 
 
 
taivas
 
 
torstaina
 
 
 
ja perjantaina.
 
Vuorotellen auringonpaistetta, ilma seisoo ahdistavan painostavasti kahden rintaman välissä, tuulenpuuskia ennen rankkasadetta tai raekuuroa sekä satunnaista jylinää. Ukkospilvet liikkuvat harjun rinnettä edestakaisin muristen ja purevat toisiaan hännästä.

Matkablogiin saattaa tulla satunnaisia lisäyksiä, mutta arki- ja harrastekirjoitelmat siirtyvät Rusinan Pipanoiden puolelle.

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Tuusulanjärvi

Eilinen ajomatka vanhaa Lahdentietä Hyvinkäälle loihti ajatuksen Tuusulanjärven kulttuurikohteista. Järven voi kiertää fillarilla, autolla tai juosten - kukin tavallaan. Näkymät ovat vaihtelevia maalaismaiseman viljelykasveista historialliseen rantatiehen ja moderneihin taajamiin.
 
Päivä oli aurinkoinen ja lämpötila nousi yli 20 asteen kun taivas oli kirkkaan sininen. Kuljettajan toiveesta järvi kierrettiin vastapäivään ja aloitettiin tutusta leirintäalueesta, joka ennen vanhaan oli täynnä kuhinaa, mutta nykyisin aika hiljainen, vaikka sijaitseekin lähellä Järvenpään keskustaa, historiaa ja kulttuuria.
 
Leirintäalueen lähellä sijaitsee Alvar Aallon arkkitehtuuria, taiteilijakoti Villa Kokkonen. Teimme ohimarssin autolla. Seuraavaan kierrokseen olisi ollut reippaasti odotteluaikaa. Ulkoa talo ei ole kummoinenkaan. Tyypillinen 70-luvun laatikko "alvarimaisuuksilla", mutta kenties se olisi yllättänyt sisäpuolelta.  
 
 
 
Tuusulanjärven etelärannan tuntumassa sijaitsee Tuusulan suurin taajama Hyrylä, joka tuntuu muuttuneen valtavasti viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Toki tietä 45 on ajettu silloin tällöin Helsinkiin tai takaisin Hyvinkäälle, mutta ei silloin ole jääty tutkimaan taajamaa tarkemmin. Karavaanareilla on outo vaisto, jonka perusteella tutka vie lähimpään vankkurikauppaan. Samalla alueella oli koneliike, jonka paraatipaikalta löytyi traktoreiden museokappaleita.
 
Ikävä kyllä mainio ruokapaikka Krapi on suljettuna heinäkuun ajan. Ajoimme tarkoituksella ohi tykkimuseon (Ilmatorjunta) ja vahingossa Lottamuseon. Samalle jarrutukselle sopi myös Halosenniemi, jonne poikettiin. Parkkipaikoista oli pulaa, mutta aikamme pyörittyämme, löytyi tilaa vielä yhdelle. Aurinkoinen päivä oli saanut kulttuurin kuluttajat liikkeelle, minkä lisäksi Tuusulan kunta teki kunnallisteknisiä töitä lähimaisemissa, jolloin parkkipaikkoja oli tavallistakin vähämmän.
 
Halosenniemi on paikka, josta on upeat näkymät vastarannalle, Järvenpään siluettiin ja Sarvikalliolle. Kotimuseo, joka ajoittuu 1900-luvun alkukymmenille, on mielenkiintoinen sisältä ja ulkoa. Kuljettajan silmää hiveli rakennustekniikka ja kaunis kädenjälki. Kirjuria kiinnostaa kaikenlaiset yksityiskohdat puun syistä vanhaan ikkunalasiin ja sen tuottamiin alati muuttuviin auringon valomaalauksiin. Toki ihailen myös aikalaisten kädentaitoja. Pekka Halosen syntymästä tulee tänä syksynä 150 vuotta. Sen kunniaksi kotimuseossa on talvimaisemiin erikoistuneen maalarin näyttely "Luonnonlyyrikko". Luonnon lisäksi kotipiha ympäristöineen on antanut erilaisia luovia sytykkeitä maalaamiselle mm. värikkään pyykkipäivän tiimoilta. Halosenniemi oli onnistunut poikkeaminen, sillä kuljettaja ei ollut siellä ennen käynyt.

 
 
Loput kohteista olivatkin kaikille tuttuja, joten ajelimme järven ympäri kohti Hyvinkäätä. Jokelassa kävimme Kultahaarukassa, jossa söimme erinomaiset kanapihvit ja lohkoperunat. Ruoka oli hyvän makuista, palvelu ystävällistä ja erikoistoiveet otettiin huomioon. Ravintola olli siisti ja avara. 

 
 
Pinkki polkupyörä oli Järvenpään grillikahvilan ulkopuolella. Sieltä emme löytäneet minulle syötävää, joten jatkoimme etsimistämme päätyen Jokelaan.

tiistai 14. heinäkuuta 2015

Ikean lihapullat

 
Ei kahta ilman kolmatta. Viime torstaina kävimme kotimatkalla tervehtimässä hiljaisia sukulaisia Forssassa. Eilen piipahdimme Hausjärvellä ja tänään Honkanummella, jossa uinailevat kirjurin isovanhemmat. Ystävällisen työntekijän avustuksella saimme käyttöömme ämpärin, harjan ja mäntysuopaa. Kuljettaja hinkkasi epäpuhtaudet vanhempiensa kivestä ja minä suihkuttelin huuhteluvettä päälle. Samalla kuurasimme naapurikivistäkin pölyt. Ensimmäiset hatarat muistikuvat alueesta vuodelta 1970. Alue on kaunis ja muuttunut reheväksi puistoksi. Nykyään hautausmaan portilla on yleisövessakin.
 
 
 
Hiljaisen kaupungin naapurista löytyy iso sisustuspalatsi, jossa emme kierrelleet ostoksilla vaan jonotimme pahimpaan lounasaikaan sapuskaa. Kuljettaja popsi ne kuuluisat lihapullat. Itse söin tämän lohen lisukkeilla, joihin olisi kuulunut myös kastike.
 
Vatsat pullollaan ajoimme vanhoja muistellen Vanhaa Porvoontietä kotiin. Päivä oli pilvinen, vettä ripsutteli, noin 15 astetta.

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Eläimellistä autoilua

Moottoritietä Hämeenlinnaan ajaessamme vertasin matka-autoa hevoseen ja henkilöautoa koiraan kuljettajan todetessa, kuinka eri tavalla autot käyttäytyivät.

Koppiautolla ei juurikaan ohituksia matkalla tehty. Ajaa jurnutettiin traktoreiden ja muiden hitaampien perässä kunnes päästiin luonnollisesti ohitse tai matkamme jatkui eri suuntiin. Jos vauhtia tarvittiin enemmän, matka-autoa koottiin kuin hevosta ja lopulta annettiin pikkuisen periksi, jolloin porhallettiin lisätyssä laukassa ohitse.

Tietysti tilanne on erilainen, jos paahtaa moottoritietä, mutta matka-autolla huristeltiin pääasiassa pikkuteitä. Ei ollut kiire eikä tarkoitus ajaa koko Suomea yhdessä päivässä.

Henkilöauto moottoritiellä käyttäytyi matka-auton jälkeen kuin seurakoira häntää heiluttaen silmät sikkuralla. Kun pallokäsi heilahti taakse heittovalmiuteen, koira pinkoi jo vinhaa vauhtia kohti pallon todennäköistä laskeutumispistettä.

Kun jommalla kummalla on ollut pidemmän aikavälin mukana, on toisessa istuminen outoa. Tuntuu hassulta katsoa maailmaa paljon matalammalta. Tien pientareita ei näe kunnolla ja liikennettäkin on vaikea seurata takaistuimelta kun on tottunut katsomaan muiden autojen kattojen ylitse.

Jos kuljettajalla oli omia ajamiseen liittyviä manöövereita, jotka siirtyivät koppiautosta henkilöautoon, niin minulla oli ongelmia turvavyön kanssa. Matka-autossa  turvavyöt lukittiin oikealle ja henkilöautossa toisinpäin. Sen lisäksi narut olivat vähän eri korkeudella, joten käsivarsien taivutustestaus aiheutti hieman ongelmia vasemman olkapään venäytyksen vuoksi. Lihakset eivät suostuneet niin jyrkkään venytykseen. Ensin unohdin vyöttää itseni kun narua ei löytynyt (huomasin matkalla kun oli liian vapautunut olo), seuraavalla kerralla yritin nousta autosta narut päällä ja kolmannella kerralla sidoin kassinikin vöihin kiinni. Neljännellä kerralla en enää sotkeutunut vöiden kanssa.

Hämäläisen päivän kruunasi Päijänteen muikut, jotka kuljettaja paistoi a la kirjuri suolattomana. Slurps, hyviä olivat.


Pieni Hämeen kierros

 
Kun kesäinen sää on ollut melko viileää ja synkkää, päätimme jatkaa kesän retkeilyä ajellen pienemmällä autolla sen sijaan että kyhjöttäisimme kaikki toisiamme tönien pienessä kopissa. Ensimmäinen päiväretki suuntautui Hämeenlinnaan, jossa kiersimme uutta Goodman kauppakeskusta. Se on ihan tavallinen ja perinteinen tavaratalo, jossa on kaksi kerrosta parkkitilaa, kaksi kerrosta liikkeitä, kahviloita ja ruokaa. Sieltä löytyy kaikki ne tutut liikkeet, joita jokaisessa kauppakeskuksessa ympäri Suomen, mutta myös joitakin minulle ennestään tuntemattomia sekä kansainvälisiä että paikallisia yrityksiä.
 
 
 
Välipalaa söimme torikahvilassa varpusten pomppiessa ympärllä. Tämän päivän leipävalinta ei osunut ihan nappiin, sillä reissarin sisälmyksissä oli reippaasti suolaa. Ajattelin ruisleivän munauksella olevan ruokaisampi vaihtoehto vaaleaan leipään verrattuna. Torilla pyörimisen jälkeen kävelimme katsomaan paikallista kulttuurihistoriaa, jossa kuljettaja on vieraillut viimeksi vuonna 1951: Hämeenlinnan kirkko.
 
 
 
Kirkon ystävällinen kesäopas tiesi kertoa, että kirkko on restauroitu entiseen asuunsa 1960-luvulla, jolloin vuosisadan alussa kruusaillen koristeltu kirkko palautettiin alkuperäiseen pelkistettyyn asuunsa. 
 
 
Kauniit urut, joiden dispositio löytyy seurakunnan verkkosivuilta

 
Ylipäällikön päiväkäsky Suomen äideille. Oli sen verran ylös ripustettu, että piti kuvata, jotta sai tutkittua sen sisältöä ja tarkoitusta. Onneksi tätä ovat muutkin pohtineet. Helsingin kaupunginkirjaston Kysy.fi antaa vastauksen.
 
Kotiin ajettiin Kantolan tehdasmyymälän kautta. Mukaan tuli korppuja ja vohveleita. Tänään ei kiivetty ylijäämävaraston katolle kuten viimeksi käydessämme. Parvekkeen kaiteet ja muut tasanteen oli valloitettu. Iso lauma korppeja oli ominut rakennuksen näköalapaikat itselleen. 
 
Kotiin ajettiin pieniä teitä ja ihailtiin maaseudun vihreyttä. Tänä vuonna kun aurinko ei ole paahtanut maisemaa kuivaksi korpuksi, heinäkuun luonnosta löytyy yllättävän paljon vihreän eri sävyjä. 
 
Hämeenlinna 14, Hyvinkää 16 astetta.

torstai 9. heinäkuuta 2015

Pilvinen kotimatka

 

Rauma valkeni tyynessä säässä auringon ja pilvien vuorotellessa taivaalla. Lahti oli peilityyni, mutta mitä lähemmäs merta ja aavaa mentiin, sen enemmän tuulta ja laineita. Aamu alkoi samoin kuin edellinenkin. Aamutoimien jälkeen kävin kuvaamassa kahdella laitteella (täppärillä ja kameralla) leirintäaluetta. Suurin osa blogiin tulleista kuvista on otettu kännykällä. Tässä kirjoituksessa on myös täppärillä auton ikkunan lävitse kuvattuja maisemia. Kotimatkalla vuoroin paistoi aurinko ja vuoroin satoi vettä joko ripotellen tai kaatamalla. Taivas oli täynnä mielenkiintoisia pilvimuodostelmia.
 
Tie 12 ei ollut pomppuinen, vaikka yksi kyltti niin väittikin. Se on paikan nimi Lapin ja Kodisjoen tapaan. Alkumatkalla ihailin sinisen taivaan ja mustan pilven kehittymistä synkäksi ja ikäväksi kuurosateeksi. Eurassa ripeksi ja Huittisten kohdalla tuli vettä kovalla voimalla. Köyliössä katselin tieltä sitä kuuluisaa järveä, jonka jäällä paikallinen Lalli nitisti kirkonmiehen. Lallille on pystytetty patsaskin (viitta tieltä). Tosin melkein tuhat vuotta tapahtuman jälkeen. Henrikistä taisi tulla pyhimys hieman aikaisemmin. Tärkeä tapahtuma sinällään vaikkei legendan todenperäisyyttä ihan varmasti voi todentaa. Suomen historian tapahtumamerkintä alkaa siitä, ruotsalaisesta ristiretkestä - soppaa, saippuaa, sielunhoitoa ja veronkeräystä.

Pian aurinko häikäisi jälleen silmiämme  ja Töörin metsätien kohdalla ohitimme pinkin talon. Tien pientareella kasvoi päivänkakkaroita. Kakolammen kohdalla taivas oli synkeä ja Kukohjarhan kohdalla viljapelto oli laonnut lähes kokonaan. Sivuikkunasta hämmästelin kaunista peltoa, jonka keskellä kasvoi perunoita. Sen jälkeen tyypillinen kesäinen sää - aurinko paistaa ja vettä sataa. Eipä käynyt matka toikkoseksi. Kojonperän jälkeen ihastelin pitkiä karjasuojia ja isoa laidunmaata, jolla loikoili suuri määrä läikikkäitä lehmiä. 

 
Kuva Humppilasta, jossa vietimme perinteisesti kahvitauon. Kaipasin eilisiä sämpyjä. On hassua, että mitä isompi ja tehdasomaisempi kahvila, sen vähemmän vaihtoehtoja minulle jää syötäväksi. En hirveästi rakasta pullahöttösämpylää kinkkuviipaleella ja salaatinlehdellä. Tyypillistä näköisruokaa. Mahdollisimman hepponen täyte mahdollisimman halpaan leipään ja hinta sama kuin eilinen kahvi ja sämpylä yhteensä. Humppilassa vetää sekä Iittalan tehtaanmyymälä että Bianco Blun lasistudio. Toki kierrämme koko liikerakennuksen unohtamatta Jalokivigallerian tuotanota. Joskus sieltä saattaa löytyä "helmiä".

Humppilan ja Forssan välissä on toinen varalaskupaikka lentokoneille. Minkiön kohdalla on viitta Jokioisten museorautatielle. Sinne kannattaa mennä kesäsunnuntaisin juna-ajelulle Humppilasta Jokioisille. Kesäisin on museolla muitakin tapahtumia, joita kannattaa seurata joko ryhmän Facebook sivuston tai kotisivujen aikataulun kautta. Tällä osuudella oli vettä satanut reippaasti ennen ohiajoamme.

Forssan ABC:n kohdalla käännyimme Kymppitielle ja järkytimme Ainon (gsp) tasapainoa kääntymällä Ojalanmäen suuntaan.Teimme kävelyretken hiljaisten asukkaiden mailla. Perille saavuimme ilman kukkaa, mutta putsasin vesiheinät ja nokkosen pois pikkupalstalta. Makulihan risteyksessä (Tammela) saimme taas yhden sadekuuron kiinni.

Lopentie 54 oli tuttu niiltä ajoilta kun ajelin onnikalla Klaukkalan ja Forssan väliä. Maitolaiturivuoro oli suunnilleen samoihin aikoihin perillä kuin pikavuoro ja lähiöbussi Helsingistä. Mökkiläiset ja vuorojen kuljettajat tulivat vuosien varrella tutuiksi ja törmääminen nykyiselläkin linja-autoasemalla Kampissa saattaa aiheuttaa kysymysten tulvan.

Kotoisiin paikan nimiin on jo tottunut, mutta joitakin vinkeitä nimiä on täälläkin: Sotka, Porras, Pilpala, Ranni, Topeno, Peura, Karhula, Hallankulma ja Herajoki. Tämän tien varrella hämmästelin kantikkaita traktorin munia. Isojen pyöreiden paalien sijaan nämä olivat heinäpaalin kokoisia ja näköisiä. Vielä on kotikulmillakin puhdasta vettä lammessa. Siellä nimittäin kukkivat lumpeet.

 
 
Kotona kolme jälkeen. Autosta kannettiin likapyykkikassien lisäksi elektroniikka, lääkkeet ja tyhjennettiin ruokakaapit. Kesäinen kuva 3-tien Keskon kauppojen keskuksesta. Kuva toiseen suuntaan olisi ollut pimeä, synkkä ja sadepilvien täyttämä. Hyvinkäällä oli satanut johonkin aikaan päivästä lujasti - lätäköt olivat isoja ja vetisiä, mutta muuten päivä oli pilvisen aurinkoinen.

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Sateinen Satakunta

Heräsimme kosteaan lämpimään aamuun. Vastarannan pilvet vahvistivat uhkaavan tunnelman - sähköä ilmassa jälleen. Aurinko yritti kuitenkin kurkistella pilvien välistä.

 
Ainon (gps) opastuksella lähdimme kohti Satakuntaa lyhyimmän reitin periaatteella. Matka alkoi pienillä teillä. Niiden varrella ihailimme tyypillisiä pohjalaasia maalaistaloja, jotka olivat punamullalla maalattuja. Siistit pienet kyläyhteisöt vaihtelivat jäkäläisten mäntymetsien kanssa. Tien pientäreella kasvoi ohdakkeita, päivänkakkaroita, horsmaa ja angervoa. Lupiineja esiintyi enemmän isojen teiden riesteyksisä tai moottoriteiden varsilla. Taakse jäivät auringonpilkahdukset ja edessä oli pelkkää synkkää pilveä. Pikkutiellä 2790 Kihniön suuntaan tuoksui kesäsateelle ja asfaltti oli märkää. Puiden takana järvi oli peilityyni.
 
Porintien 23 uusi asfaltti oli kuin silitettyä kangasta pikkuteillä poukkoilun jälkeen. Maakuntakin vaihtui ja geometria muuttui tasamaaksi. Pientareilla jatkui perisuomalainen rikkaruohokulttuuri. Tykköö, Sorrinperä ja lentokoneiden varalaskupaikka levensi tien laajaksi. Aurinko pyrki esiin pilvien takaa. Venesjärven risteyksessä on hyvä taukopaikka RiiCafe, josta juttua linkkeineen edellisessä kirjoitelmassa. Jatkoimme ohi Äpätin, Leppäruhkan ja Rämäkän. Isonnevan soidensuojelualueella ripotteli taas vettä, mutta ihailin päivänkakkaramerta ja nautin paikallisnimistöstä Noormarkussa Kurrenkulman Siwan kauppakeskuksen ohimarssilla. 
 
Suomea kiertäessä paikannimien etymologia alkaa kiinnostaa eli mitä on ollut ihmisten mielessä kun paikkoja on nimetty tai millä perusteella suunnittelijat nimeävät uusia paikkoja (teollisuusalueet tai asuinalueet). Jokivarsi, Uusikylä ja Kurkisuo kertovat ovat suhteellisen selviä ennusmerkkejä, mutta Äpätti tai Nyykooli.  
 
Ennen Hyvelää käännyimme Porin suuntaan tielle 8/E8. Siellä eteemme sattui pakettiauto, joka tuprutti sakeaa mustaa savua. Se kiersi samat kiertotiet kaikilla Porin läheisyydessä olleilla siltaremonteilla ennen kuin kääntyi Porin suuuntaan. Meidän matkamme jatkui Raumalle. Eurajoella ihailimme värikästä vesitornia. Sorkan, Tiilivuoren ja Miekan kautta saavuimme esikaupunkialueille. Ainon ja kahden muun karavaanarin ohjeilla löysimme paikkakunnan urheilukeskuksen ja Poroholman leirintäalueelle.
 
 
 
Poroholman lomakeskus on kauniilla paikalla parin kilometrin päässä vanhasta kauungista. Leirintäalue on hyvätasoinen ja sisältää kaikki tarpeelliset huoltopisteet ihmisille ja  autoille tai vaunuille. Harrastuksia ja aktiviteettia sekä viihdykettä löytyy jokaiseen makuun - karaokea, stand-up koomikko, livemusiikkia purjelaivassa (kuunari Kathrina), aamjoogaa ja puistojumppaa sekä sapuskaa laidasta toiseen Puosun kellarissa, kotiruokabuffet (raumalaista perinneruokaa) 1800-luvun pitsihuvilassa, purjelaivat Marita ja Kathrina, Rantatalo, Blomqvistin taverna ja terassikahvila Ruorimies, jossa valot vilkkuivat myöhään yöhön sateen ropistessa kopin kattoon.
 
Myöhäisen lounaamme aikana oli alkanut sataa ja sitä jatkui koko yön. Lähdimme kujettajan kanssa lyhyelle Rauman kiertoajelulle traktorivetoisella Kake kaupunkijunalla. Reitti kiersi Rauman keskustaan ja takaisin lomakeskukseen. Puolelta leirintäalueen infosta ja tasalta kaupungilta. Koska satoi koko ajan, kiersimme junalla vanhalla puutaloalueella emmekä kävelleet takaisin. Raumaan tutustuminen jäi johonkin toiseen kertaan. Kaupungin keskustassa kuljettaja rupatteli perinnevaatteisiin pukeutuneen veturinkuljettajan kanssa. Viimeiselle kierrokselle saimme mukaamme muitakin liikkuvaa sateenvarjoa kaipaavia. He jatkoivat takaisin keskustaan meidän jäädessämme leirintäalueelle.
 
 
Kiersin vielä pitsihuvilan rantoja pitkin. Niemen päässä on laituri, josta pääsee meriristeilyille ja retkille mm. Rauman saaristoon, Kuuskajaskariin tai Kylmäpihlajan majakalle. Pari pyörää odotti portilla seuraavan vuoron lähtöä. Jatkoin matkaani kopillemme, jossa kirjasin päivän tapahtumat ja rentouduin loppuillan lukemalla kirjaa.

RiiCafe, Kankaanpää


Kankaanpäästä 3 kilometriä Porin suuntaan sijaitsee erinomainen taukopaikka SEO:n huoltamo ja kahvila RiiCafe, joka on avoinna arkisin 7.00-21.00, lauantaisin 8.00-21.00 ja sunnuntaisin 9.00-21.00. RiiCafe sijaitsee Venesjärven (8 km) risteyksessä. Linkki Fonectan luettelosivuile.


Sämpylöiden hinta/laatusuhde on hyvä ja sisältö on ruokaista. Leipä tulee lähiipaikkakunnan leipomosta ja ne täytetään huoltamolla. Sämpylöiden sisätö on monipuolinen. Myös kahvi oli hyvää.


 

Kahvila on siisti ja valoisa. Pöydät ja tiski siivottiin jokaisen asiakkaan jäljiltä. Matkantekijöiden kannalta kahvilan tärkein paikka on myös siisti eli molemmat vessat saivat kiitettävän arvosanan kaikilta. Palvelu oli kahvilassa ystävällistä.

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Sadepäivä Pohjanmaalla

Aamuyöllä Suonenjoen mansikat halusivat ulos. Silloin ei vielä satanut, mutta myöhemmin herätessäni uudelleen, katto rapisi. Auton ja asukkaiden aamutoimien jälkeen kurvattiin jälleen matkaan. Kameraa en pitänyt tänään valmiudessa, sillä ilkeät sadepisarat täplittivät ikkunat eikä järkkäri raukka tiennyt, mihin halusin tarkentaa. Äänekosken kohdalla nelostien kummallakin puolella oli upeita maisemia. Nyt ne tallentuivat ainoastaan matkustajien muistipoimuihin.

Keski-Suomenkin alueella on vinkeitä paikan nimiä: Mämmensalmi, Koukkuniemi, Kotakennäänsalmi (siltoja ja vesistöjä), Koulunpohja, Kangashäkki (tie 13), Lannevesi (koivu- ja mäntymetsää), Linna, Kusiaismäki (laskettelua), Pajupuro (taas yksi tilkkutäkkitie 633), Nikaranperä, Mahlu, Pylkönmäki (olipa paljon valkoisia lupiineja, yleensä sininen on dominoiva), Kukko (Multia).

Ähtärissä (tie 18) maakunta muuttui Etelä-Pohjanmaaksi ja Kummitusluoman kohdilla näkyi pieni punainen mökki, jonka kohdalla kaikki lupiinit olivat vaaleanpunaisia. Poimitaanko täällä pois ne värit, joita ei haluta omalla tontilla leviävän? Mitä kertoo pohjalainen sielunmaisema nimistä Pihtisulku ja Inha? Näkyipä siellä muutama tuttu sukunimikin, mm. Soini ja Lehtimäki. Maakuntarajan mukana tielle tuli enemmän tilkkuja ja sähköjohdot muuttuivat ilmajohdoiksi. Keski-Suomen puolella ne eivät enää seurailleet pylväissä teiden varsilla.

Tuuriin saapuminen tiedettiin, sillä lähiteille tuli äkillinen liikenneruuhka. Karttaa tarvitiin kun haluttiin tietää, minne mennään. Lomien alku ja sadepäivä oli saanut ihmiset hakemaan oheistoimintaa ja kaikki lähialueella oleilijat ryntäsivät Tuuriin pieneen kyläkauppaan vai pitäisikö sanoa kauppakylään.


Ällistyttävä paikka. Liekö tuhannen ja yhden yön sadut olleet omistajien lukemistoa aikoinaan. Vartti parkkipaikan löytymiseen, puoli tuntia oikealle ovelle, ruoka - mahdoton yhtälö, kahvila oli lähes tyhjä. Sieltä saimme välipalaa, jossa hinta laatu suhde oli kohdillaan. Kolme täytettyä leipää ja kahvit, yhteensä vajaat 14 €. Peräkammari ja kahvilan seinustat olivat koko paikan arvoasteikkoni yläpäässä. Kokoelma sisälsi Suomen historiaan liittyviä kauppatuoteita, joista museotkin ovat kateellisia. Vessat sopivat sisäisesti talon ulkoiseen maailmaan ja satuimme juuri sopivaan aikaan ennen ryntäystä. Patsaat olivat kiveä, vaikka näyttivät muovilta (tositarkoituksella vai ei?). Ihmisten vilinä ja puheen kakofonia saivat tasapainoaistini sekaisin. En halunnut jäädä tänne enää. Ihailin seiniä ihmisten yläpuolella. Kävimme kurkistamassa kassarivistöön ja sen taakse, samoin aikamme käveltyämme saman firman ruokakauppaan, jossa hälinä oli siedettävällä tasolla. Kävelimme ulos, kiersimme rakennukset ja talsimme takaisin autolle. Ajoimme takakautta pois alueelta. Emme jääneet tivoliin emmekä yöpyneet - huomiseksi on luvattu yhtä ikävää säätä. Lisää ruuhkaa Tuuriin. Vaikkei paikka sinällään tehnyt vaikutusta, olen onnellinen niiden puolesta, joille se tuo suoraan tai välillisesti töitä. Nostan hattua kulkukauppiaan jälkipolville, jotka ovat osanneet laittaa markat ja eurot pyörimään.


Kuljettajalta tuli yöpymiseen liittyvä selvityspyyntö. Leirintäalueen karttaa katsellessani paikaksi valikoitui Peräseinäjoen SFC Kalajärvi. Se oli lähinnä. Niinivaaran, Sikosaaren, Timattimaan ja Paston nimet vilahtivat ohitse. Leirintäalue sijaitsee lähellä tietä, mutta kuitenkin niin kaukana ettei liikennemelu kuulu. Edessäni häämöttää järvi. Sade loppui Tuurissa ja täällä aurinko yritti paistaa pilvien lomasta tosin illalla järven toisella puolella pilvet olivat tumman puhuvia ilmassa oli sähköä.

Isolla alueella on rutinoitunut ja hyvä vastaanotto. Isäntä/emäntä kävelee autolle vastaan, ottaa jäsenkortin ja antaa tilalle nipun paperia sekä pikaopastuksen rakennuksista ja muista tärkeistä asioista kuten sauna-ajasta, jonka ehdimme jo unohtaa. Kaksi fillaroivaa apuisäntää ohjaavat toiveen mukaiselle paikalle sekä avustavat auton/vaunun paikalleen asentamisessa ja turvavälien mittaamisessa. Kirjuri täyttää yöpymiskaavakkeen ja palautelomakkeen, minkä jälkeen kipittää perunapussi kainalossa ja harja kourassa kohti keittiötä, jonne saa vielä paikalliselta lisäopastusta kun lukee talojen seinäopasteita keskellä pihaa (satuin aloittamaan siitä toisesta rakennuksesta).

Lounaan jälkeen lähden etsimään tietoa sauna-ajasta. Pääkokki palasi tiskaamasta ja halusi tutustua leirintäalueen putiikkiin ja kierrätyskeskukseen. Sauna-aika varmistui apuisännältä 18-21. Isolla alueella tapahtumatiedotus hoidettiin vielä kuulutuksillakin - erinomaista, ei tarvinnut arvailla. Saunaosasto on samantapainen kuin SFC Tilkunpellossa Lammilla. Sauna on tilava eikä yksin tarvitse seiniä katsella. Uima-ranta on yleinen ja leirintäalueelta sinne on lyhyt matka.

Iltapalan jälkeen pääkokki valtasi ruokapöydän pasianssiin. Päiväkirjan ja ajatusten kirjaamista varten kiipesin makuukammarin puolelle ja myöhemmin palasin takaisin etuosaan muiden kömpiessä nukkumaan. Vahinko, etten tänään ehtinyt kuvaamaan ympäristöä. Jos aamulla ei sada, niin ehkä sitten?


 

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Tilkkutäkkitiet ja SFC Lintulahti

Mansikkaharjun aamiaiselta jatkettiin aluksi viitostietä etelään ja siitä käännyttiin 531-tielle, jonka nimesin tilkkutäkkitieksi. Asfaltti oli paikattu pienillä neliöillä vuosittain ja näky edessämme oli kuin tilkkutäkissä. Siitä seurasi töyssyjä ja räminää. Ei sitä kauan kestänyt ja pian olimme Suonenjoella tankkaamassa auton ruokakaappia. Paras ja hersyvin paikan nimi tältä matkalta oli ehdottomasti Kutunkylä. Suonenjoelta ajelimme osittain samaa maisemareittiä kuin viime vuonnakin Rautalammen ja Konneveden kautta, jonka jälkeen kurvasimme hiekkatien pätkälle. Sumiaisissa tie muuttui asfaltiksi ja nimismiehen kiharat tärinöineen jäivät taakse. Könninkankaalla ihastelimme Keiteleen isoa järveä monissa poukamissa ennen nelostielle kääntymistämme. Määränpäämme oli Masossa SFC Lintulahti. Virallinen osoite on Äänekosken Räihä.

 

Entisestä hiekkakuopasta on tehty fiksu alue karavaanareille. Alueella on siistiä ja mukavaa. Kaikki karavaanarina arvostamat palvellut löytyvät. Herkkäkorvaisten kannattaa majoittua kauaksi nelostieltä. Sen äänet kuuluvat öisin Aavikolle (kortteli alueella), vaikka liikenne väheneekin öiseen aikaan. Ruikonperällä voi ihailla pienestä suomaisemasta ja kävellä pitkospuita saunarantaan.

 
 
Jos ruokakomero ammottaa tyhjyyttään, alueen naapurissa on Nesteen  huoltamo, joka tarjoaa noutopöydästä kotiruokaa lounasaikaan jälkiruokakahvin kera.
 
 
Tien toisella puolella on alueen yleinen uimaranta. Vesi on kirkasta ja ranta hiekkainen, mutta rinne on melko jyrkkä. Kuvasta vasemmalla on portaat alas veteen asti. Ne helpottavat rannasta ylöspäin kapuamista huomattavasti. 
 

Veikeä taulu opastaa vessassa asioinnin hienouksia. Kaipasin silti juomavesitaulua aluekartasta ja rakennuksen sivuilta, vaikka löysinkin hakemani hanan kyltin kera pääportin infopisteen vessojen eteisestä. Olettaisin, että keittiön läheltä olisi löytynyt toinen. Joku toinenkin palvelu haettiin vähän arvailemalla, löydettiin, mutta ei ihan suoraan. Olisi voitu kysyäkin ja olisi kysytty, jos ei oltaisi löydetty. Tämäkin alue oli täynnä ystävällisiä ihmisiä. 

Päivä oli aurinkoinen ja osittain lämminkin. Kannoimme tuolit ulos ja siirtelimme niitä valosta varjoon kirjat hampaissa. Paikan isäntä järjesti meille oheistoimintaa etsimällä edellisen asukkaan etuteltan narujen kiristyspuikkoja nurmikosta. Neljä silmäparia haravoi nurmikkoa ja kaikki tapit löytyivät. Huolestuneena seurasin pilven harsojen levittäytymistä lännen suunnalta. Kilometrejä tälle päivälle kertyi 151 km.

Mansikkaharjun lomakeskus ja camping, Leppävirta

 
Pieni ja monipuolinen Mansikkaharjun lomakeskus ja camping sijaitsee aivan 5-tien kupeessa järven rannalla eikä Leppävirran kunnan palvelut ole kaukana. Jotkut niistä ovat ihan käsin kosketeltavissa leirintäalueella: kunnan vesijohtovesi.
 
Palvelu infossa on ystävällistä ja avuliasta. Alue on järjestelmällinen, siisti ja hyvin organisoitu. Kaikki tarpeellinen löytyy: vessat, suihkut, keittiö ja saunat. Alueelle mahtuu 21 vaunua tai autoa. Saman verran on mökkimajoitusta ja tilaa telttailijoille.
 
Aamun kruunaa edullinen buffet aamiainen Harjutalossa: puuro, mysli ja muro, kiisseli, mehu, kahvi, tee, leivät ja leikkeleet sekä keitetyt muna. Ruokasalia voi vuokrata juhlia tai kokouksia varten.
 
Tien läheisyys ei häiritse leirintäaluetta eikä liikenteen meteli kuulu. Rauhallinen hyvin nukuttu yö takana ja matka jatkuu iloisella mielellä.
 
Lisätietoja: Mansikkaharjun verkkosivu ja SFC Leirintäopas: Mansikkaharju
 
 

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Matka jatkuu

 
 
Tuttu porukka kasasi kamppeensa ja toimitteli lähdön huoltotoimenpiteet samana aamuna hajaantuakseen kukin omaan suuntaansa. Hietsun kausipaikkalainen ajatteli, että meille on puhuttu rumia, kun karkaamme kaikki samaan aikaan paikalta. Onhan se tietysti ikävää kun kaikki puheliaat vieraat lähtevät yhtäaikaa. Veden lämpötila oli 20 astetta kun taas ilma vain 16, brrrrrrrr. Päivä oli aurinkoinen, vaikkei ollutkaan kovin lämmin.

Tie vei kohti länttä ja Joensuuta, jonka ohitimme pohjoisen puolelta. Samalla jätimme taaksemme muitakin mielenkiintoisia paikkoja: Satulavaara, Hammaslahti, Kukkupää, Suhmura, Kumpu, Mulonsalo, Iiksenvaara, Kypärä, Käpykangas, Onttala, Naljakka, Pilkko, Käsämä ja Sotkuma. Tie pohjoiseen oli päällystetty uudella asfaltilla.

IIIKS! Pimeä kuski yhtä pimeällä moottoripyörällä harmaanmustassa ajohaalarissaan ja kypärässään ilman valoja säikäytti meidät. Ei sitten yhtään nähnyt ennen kuin edestä vilahti. Laittakaa hyvät ihmiset vähän huomiovärejä itseenne tai kulkuneuvoihinne.

Teiden pientareilla näkyi ilahduttavasti kotimaisia vaihtoehtoja maisemointikasveista päivänkakkaroista ohdakkeisiin ja muihin heinäpeltojen kesantokasveihin. Pientareilla kukkii värit keltaisesta alkaen.

Joensuusta matka jatkui Heinävedelle Valamon ja Lintulan luostareihin, joista juttua erikseen. Luostarien läheisyydessä oli muutakin katsottavaa: takotyömuseo Ronttopuisto ja Kanavamuseo (Lisätietoja Palokki). Rakennus- ja kulttuurihistoriallisen lounastauon jälkeen tie vei Suomen suurimman saaren Soisalon kautta Leppävirralle. Soisalossa Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon maakuntaraja teki siksakkia tien varrella. Maakuntaa tuli vaihdettua tämän tästä ja mielenkiintoiset paikannimet jatkuivat: Kivimäki, Orinoron luontopolku ja Riihiranta. Liperissä tie 23 alkoi tasaisena peltomaisemana kuin Pohjanmaan lakeudet, mutta Soisalon aikana maasto muuttui kumpuileviksi kukkuloiksi.

Leppävirralla seikkaillessamme, sain päivän toisen dejavu tunteen. Oli sellainen muistikuva, että täällä on joskus pyöritty ennenkin. Tuntemattomassa paikassa tulee kierrettyä turhaan kun suorempaakin pääsisi, mutta perille löytdettiin kumminkin. Päivän saldo 197 km.

Kuvassa Lintulan luostarin oven kahvat.

Valamo ja Lintula

 
 
Kävimme lounaalla luostarin ravintolan noutopöydässä, jossa oli tarjolla hyvää yleisruokaa, minullekin sopivaa, jahka jätti jälkiruoan väliin (maitoa ja sokeria). Kaupasta kävin hakemassa postikortin, jonka laitoin postilaatikkoon. Onkohan valamolla oma leima? Toivottavasti - se olisi lisäyllätys saajalle. Kirkkoon ei päästy, sillä siellä oli konsertti ja sen päätyttyä opastettu kierros juuttui tulpaksi ovien eteen. Valamossa oli vipinää, touhua ja tapahtumia sekä bussilasteittain ihmisiä. Vapaaehtoiset avustajat olivat pukeutuneet kansanpukuihin (naiset feresiin). Opastus alkoi jo parkkipaikalla - se oli asiantuntevaa ja ystävällistä.
 
Sain puhuttua meidät kyläilemään vielä Lintulan nunnaluostariinkin, jonne on opastus Valamolta ja se sijaitsee noin 15 kilometrin päässä Valamosta. Täppärin ajo-ohjeistakin oli apua. 
 
 
Lintulan luostarin kirkko ulkoa ja sisältä.
 
 
 
 
 
Lintulassa oli uneliaan rauhallista. Portista vasemmalle sijaitsi pieni kauppa. Ostin esitteen ja katselin käsitöitä. Kirkossa tyhjensin pienet kolikot keräyslippaaseen. Ohi vilahti nunna lenkkarit jalassa kaavun alta vilkkuen. Kohta paikalle tuli maallikkosisar, joka päästi meidät ihailemaan kirkkosalia.  Ihailimme eteisen ikkunalla hyvinvoivia gloksinioita ja orkideoita, jotka kukkivat valtoimenaan. Kirkkorakennus oli moderni. Ovien kahvat olivat erikoisempaa taidekäsityötä. Samanlaiset olivat muotia 1970-luvulla. Myös tuolien puuosat olivat kaunista käsityötä ikoneista puhumattakaan.
 
 
 
Pitkän koivukujan päässä oli kaunis vanha rakennus, jossa oli pieni kahvila. Siinäkin mielenkiintoisia yksityiskohtia. Pihapiiriin kuului myös navetta, jonne oli rakennettu vessat. Koivukujan päässä pensaiden ympäröimänä löytyi huvimaja.
 
Molemmissa kannattaa käydä, tutustumassa rakennuksiin ja tunnelmaan. Ortodoksinen kirkkokulttuuri on erilaista kuin luterilainen. Kirkkosali on täynnä ikoneita ja pyhimyksien kuvia sekä kultaa ja kimallusta.

lauantai 4. heinäkuuta 2015

Viimeisen Mohikaanin Saluuna

 
Hietajärven leirintäalueen vierssä on villinlännen leiri hevosineen ja majoitustoimintaa. Tien vieressä on Viimeisen Mohikaanin Saluuna. Kuvassa heinäkuun aukioloajat.
 
 

Saluunassa palvelu on ystävällistä ja erikoisruokavalio otettiin huomioon. Sain jopa itse tutkia pussin kyljestä, käykö sen sisältö minulle. Samaa kanaa näyttää olevan Keskon salaattibaarien valikoimassa. Annokset olivat reiluja ja maku erinomainen sekä burgereissa että kana-ateriassakin. Ranskalaiset olivat kuivan rapsakoita. Hinta laatu suhde on kohdillaan. Sitkeästi söin koko annoksen ilman suolaa, mutta pienellä ketsupilla dipattuna. Vatsa pyörenä lyllersin takaisin autolle, jossa luin vähän kirjaa ennen kuin lähdin iltapäiväkävelylle alueen ympäri ja yleiselle uimarannalle.

 
 
 
Päivä on ollut aurinkoinen, muttei yhtä lämmin kuin eilen. Tuuli on puhaltanut samalla navakkuudella kuin eilenkin ja mokoma kääntyi vielä pohjoisen suunnallekin. Auringossa pärjäsi ilman takkia, pilvessä kaipasi lämmikettä. SFS Caravanin lippu tuulimittarina näyttää taas yötä kohden tyyntyvän.

perjantai 3. heinäkuuta 2015

Hellepäivä Hietsussa

 
Näkymä Hietajärven laiturilta isojen ja pienten lasten "hiekkalaatikolle". Oikealla sauna ja sen takana vieraspaikat. Aamu oli lämmin ja tyyni, mutta puolenpäivän aikaan navakka tuuli ajoi ötökät metsiin ja vilvoitti kuumaa ilmaa rannalla. Takapihalle tuuli ei ihan yhtä voimakkaasti yltänyt. Tänään saunan jälkeen luonnon fööni kuivasi huippukivan peikkokampauksen. Lämpöiset illat ovat olleet harvinaisia tänä kesänä, mutta tänään siitä on nautittu lukemalla ulkona tai autossa ovi ja ikkunat avoimina. Lepopäivät mukavassa paikassa, mukavassa seurassa ja viimein myös kesäinen sääkin suosi lomailijoita.
 
 
 
Menovinkki vielä huomiselle (4.7.15) päivälle - Joensuun maatalousmarkkinat

torstai 2. heinäkuuta 2015

Ihmispatsaspuisto

 
Joogaajat tervehtivät levähdysalueelta saapujia.
 
 
Pihatien penkereet
 
 
Patsaissa on kierrätetty kätettyjä materiaaleja, vanhoja tekohampaita ja -silmiä sekä rungon tukena metallia. Patsaista löytyy lasia, posliinia ja mosaiikkia sekä vanhaa keittiötavaraa.
 
 
 
 
 
Lisätietoja ihmispatsaspuistosta Parikkalan matkailusivuilta sekä puiston omilta verkkosivuilta.

Upea puutarha patsaineen. Se on hämmästyttävän iso ja joka kulman takaa löytyy mielenkiintoista katsottavaa. Kannattaa käydä tutustumassa jos vain olette matkalla itäisen 6-tien varrella. Puisto on aina auki ja sinne on vapaaehtoinen pääsymaksu.