sunnuntai 31. lokakuuta 2010

 Kattoja ja tasanteita Guilinissa. Ensimmäinen on lähinäkymä keskustan pagodasta. 

Nämä kattokoristeet nappasin jokiajelulla. Uusiinkin taloihin tehdään vanhan tyylisiä koristuksia. 

lauantai 23. lokakuuta 2010

Pronssihepat

Löysin alkuperäisen pronssihevosten joenvartta nelistävän lauman. Luulin sen jo bittitaivaaseen hukanneeni. 

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Jokiajelu

Yhteinen matkalippumme Guilinin kaupungin sigh seeing kierrokselle jokipaatissa. Menomatkan istuin sisällä ja kuvasin avoimesta ikkunasta (ripotteli vettä). Tullessa nojasin ohjauskopin kattoon ja otin kuvia ulkona.

Tälläinen kivinen paatti oli muistaakseni myös kesäpalatsin alueella lähellä Pekingiä. Se oli vähän isomman luokan alus kaikilta mitoiltaan.

Sekä puistoissa että kaupungin tiet oli johdettu erilaisten siltojen ylitse. Me ihailimme niitä kaempaa tai alapuolelta. Paikallinen Golden Gate.

Siltojen alapuoletkin on käytetty maalaustaiteeseen tai muuhun koristeluun. Patsaita ei välttämättä näe silloilta ollenkaan, mutta veneistä näkyvät hienosti. 


 Täällä käytiin kääntymässä. Alla kuva samasta toppavuoresta ja pagodasta vähän kauempaa. 


 Mielenkiintoinen puu juurineen.

 Kaunis kaarisilta ja keskustan kaksoispagodat. Hotellimme oli kävelymatkan päässä venekiertoajelun satamasta.

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Puistoaamut

Kiinan matkaan kuuluu aina vähintään yksi pakollinen aikainen aamuherätys viiden aikaan. Guilinissa menimme puistoon, josta oli hulppeat näköalat. Alkuveryttelynä kpusimme huvimajalle katselemaan näkymiä.

Puistoon päästiin pitkän sillan kautta. Minä tietysti jäin viimeiseksi ihailemaan näkymiä sekä sisä- että ulkopuolelta. Ja sitten kipitin hurjaa vauhtia tuon punatakkisen mihen perässä. Onneksi hänelläkin oli kamera.

 Kannatti kiivetä jyrkkää mäkeä miljoona porrasta ylös jalat maitohapoilla ensimmäisen parin sadan jälkeen. Maisemat oliva upeat ja kaupungista sai mainion kuvan vaikka pilvet roikkuivatkin alhaalla. 

 Ennen puistoon menoa ihailin laukkaavia hevospatsaita joen varrella. 

Näköalan ihailijoiden joukossa oli useita harjoittelijoita kiinalaisista erikoisuuksista ballerinnoihin. Toisilla sitä notkeutta riittää - varmaan kumia nuo luiset sisäosat.

 Alhaalta puistosta löytyi hyrrän lennttäjiä, sulkapalloilijoita, tanssijoita ym...

 Ja tietysti taijiryhmiä joka lähtöön. Sitä mekin teimme omaan tahtiimme. Osa liittyi mukaan valmiisiin ryhmiin jos löytyi sopiva laji.



Tähänkin olisi varmaan päässyt mukaan, jos olisi ymmärtänyt säännöt. Voittokäsi?

Joka puolella kylttejä: varokaa apinoita! Tämä rääkäisi pahasti jos meni liian lähelle. Yksi vikkelä kinttuinen kiinalainen yritti tehdä tuttavuutta horoskooppieläimensä kanssa. 

lauantai 2. lokakuuta 2010

Vessan somisteita

Kaikki rakennukset olivat suhteellisen uusia ja siistejä, myös vessat, joiden seiniltä bongasin nämä hauskat laatat. Vahinko etten päässyt joka koppiin katsomaan ja kuvaamaan, mutta tästäkin näkee, miten pienin kivoin yksityiskohdin tylsään vessan kaltaiseen ruuhkahuoneeseen saadaan vauhtia ja viihedettä. Minä ainakin tulin hyvälle tuulelle katsottuani ensin musisoivia nalleja pikkulassani ja sitten heinäsirkkaa käsiäni pestessä.