Ivalosta Vuotimon Kuukiuruun

Taivas oli sininen ja lämpömittarissa toiset lukemat kuin menneellä viikolla. Ivalon kirkonlylän mittari näytti 28 astetta. Tänään luonnon antimet olivat hieman toikkosempia kuin tähän asti, mutta toisaalta metsät ovat vihreämpiä ja vehreämpiä. Harventuvilla vaaroilla ja tuntureilla kasvaa kapeaoksaista puikulan mallista kuusta. Mäet näyttävät vinkeiltä pykäläisine muotoineen. Järviä ja jokia matkallamme toki oli, mutta kasvillisuus peitti ne paljon tehokkaammin kuin aikaisemmin. Valokuvaajahan toivoisi, että Trafi leikkaisi lehtipuut vesimaisemien edestä samaan tapaan kuin nurmikotkin.

Porojakin näkyi jokunen. Ensimmäinen toikkaroi aamulla leirintäalueen hiekkatiellä, mutta se sukelsi metsään kun auton keula uhkaavasti lähestyi. Muutama mustakarvainen poro seisoskeli tien laidalla heti Ivalon ulkopuolella. Sodankylän jälkeen yksi hirvas käveli tietä turpa kahden keltaisen viivan välissä. Tööttäilystä tahti muuttui juoksuksi, mutta edelleen keltaisten viivojen päällä eikä tuumaakaan sivummalle. Varovasti hivuttauduttiin omalla kaistallamme ohi keltaisen viivan hypnoosissa kulkevan poron. Sinne se jäi kuulemma seisomaan keskelle tietä pöllähtäneenä.

Paikallinen polliisi puhallutti kuljettajamme. Nollat tulivat ja ajokäyttäytymiskehuja kun pysähdyttiin lähimmälle bussipysäkille. Näkyvyyteni sivupeileihin on sangen rajattu, ehdin nähdä jotain vilkkuvaa, mutten mistä valot tulivat. Sen näin, että polliisiauto tuli sivutieltä vastaamme. Sulanut suklaalevy ei nosta promilleja, ei vaikka se syötäisiin lusikalla.

Saariselällä kävimme tunturin huipulla ihailemassa maisemia ja syömässä välipalaa. Kiipesin kolmiomittaustorniin neljän kameralaitteen kera ja napsin kuvia. Tabletilla saa erinomaisia kuvia maisemista. Pilvetkin tuntuvat olevan kosketusetäisyydellä. Kävin katsastamassa matkamuistomyymälän hopeakorut, mutta en löytänyt mitään sellaista omintakeista, mitä ei löytyisi Helsingin kaupoista. Se on yleisin kriteerini ostoksissa. Toinen on se, että en voi syystä taikka toisesta sitä itse tehdä. Siihen törmäsin Tankavaaran kultakylän saluunassa, jonka matkamuostoista voisin suurimman osan näpertää itse.  Museoon ei sitten kuitenkaan menty. Pääsymaksu 10€/nuppi ja itikoita hirnuisesti.

Lounaan söimme vähän ennen Rajalan risteystä levähdysalueella, jossa järvi ja Kemijoki reunustivat tietä molemmin puolin. Raikas tuuli piti ötökät loitolla eikä aurinkokaan paahtanut liiaksi. Se etelämmäksi ajelusta ja lämpimästä säästä oli seurauksena, että uusi innokas ötököiden sukupolvi odottaa innokkaasti oven ulkopuolella. Hyttyset on jotenkin vielä hallittavissa, mutta mäkäräisillä on pieni koko ja formulavauhti päällä eikä niitä meinaa saada kiinni sitten millään. Yhtään inisijää ei nyt kuulu, mutta asia varmaan korjaantunee kunhan siirretään ruoto vaakasuoraan asentoon. Johonkin ne aina piiloutuvat odottamaan sopivaa hetkeä.

Leiriydyimme Vuotimon Kuukiurun lomakylässä, joka on kahdenkymmenen vuoden aikana kehittymyt huomasti vaatimattomasta pihaleirinnästä matkailualan yritykseksi (kertoi kuljettajamme). Saunassa on nykyään suihku, joka tarjoaa lämmintäkin vettä. Tilaa on karavaanareille, telttailijoille sekä mökki- ja huonemajoitukselle että venesatamassa laiturit. Alkuperäinen omistaja on vaihtunut, mutta tämän päivän isäntä oli oikein ystävällinen. Mielyttävä ja rauhallinen alue, vaikka sijaitseekin liki 5-tietä.
Saunat ja huoltotilat vessoineen ovat siistit. Yksi kaikkein tärkeimmistä kriteereistä hyvälle leirintäalueelle vai kuinka?

 

Lounaspysäkkimme

 

Päivä oli lämmin ja tuntui jatkuvan loputtomiin, mutta vähän kahdeksan jälkeen, illan viileys valtasi alueen ja suljimme ötökkäverhojen takaa oven ja ikkunat. Kello on kymmenen illalla. Kaikki muut ovat oikaisseet ruotonsa paitsi bloggaaja. En väitä, että kaikki nukkuvat, mutta silmät olivat väsyneet ; )