Kolmas koukkaus Norjaan

Aamuyöllä kattoon rummutti sadepisaroita. Päivä jatkui ajoittain samalla teemalla, mutta rankkasateilta vältyttiin. Enimmäkseen sää oli tuulinen ja pilvinen. Tänään tuuppasin päälleni vähän lämpimämpää vaatetta. Farkut lensivät hyllyyn vaihtuen mikrokuitufleecekerrastoon ja tuulipuvun pöksyihin. Hetken mietin vielä villapuseron lisäämistä, mutta autossa olisi tullut kuuma. Ulkoillessani lisäsin yhden fleecetakin tuulitakin alle. Kynsikkäitä tuli ikävä, sillä ne unohtuovat kotiin ja sormikkailla kameran hallintalaitteet lipsuvat. Kädet olivatkin joka ulkoilun jälkeen jääkylmät.

Rutiininomaisesti olimme valmiit ylittämään Norjan rajan heti kymmenen jälkeen. Seurasimme jälleen leveää Tenojokea ja ihailimme Suomenkin tuntureita toiselta puolelta rajaa. Joella katselimme kalojen narraajia, jotka istuivat joko veneessä tai seisoivat joen rannalla onkineen. Leveässä joessa oli paljon hiekkasärkkäsaarekkeita. Tie toi eteemme pieniä värikkäitä kyliä hyvin hoidettuine taloineen. Tunturien rinteillä molemmin puolin rajaa näkyi pieniä mökkejä ja isompia huviloita. Joen rannan taukopaikoilla oli paljon autoja ja matkailuvaunuja.

Tana Brussa ylitimme leveän joen ja käännyimme kohti Varangerin vuonoa, jonka eteläistä reunaa seurasimme kunnes kipusimme tunturien välistä Ravtinden (468 m) rinnettä ylös. Siellä ihailimme kalan muotoista järveä syvällä laaksossa. Sen väri vaihteli valon ja varjon mukaan tumman havun vihreästä läpikuultavaan turkoosiin (nyt alkaa oikean väristen helmien etsiminen ;)

Neljän päivän vaellus kumijaloilla tunturien katveessa on ollut elämyksellinen. Lapin matkani on jäänyt Rovaniemen kaupunkiin tutstumiseen joskus 20 vuotta sitten. Jokainen päivä on tuonut eteen erilaisen palan Lapin luontoa, tuntureita, hiekkaa, kiveä, kalliota, kyliä ja vettä. Joka päivä on nähty lunta huipuilla. Jokainen maisema on ollut omalla tavallaan karua, mutta myös huikaisevaa kauneutta. Vaivaiskoivut ovat nimensä veroisia väkkyröisine runkoineen. Puuston joukosta bongasin pieniä mäntyjä ja katajia. Joitakin poroja köppelehti penkereillä aluskasvillisuuden kellertävinä. Eilen nähty lintuhavainto varmistui googlen avulla suohaukaksi. Tänään näimme merikotkan. Sen varmistan sitten kotona kun perkaan järkkärin kuvia.

Neidenissä eli Norjan Näätämössä ihailimme  komeaa koskea ja söimme välipalaa. Ihmettelimme täppärin jumittumista Norjaan, mutta unohdimme, että itärajalla rajavyöhyke on tavallista leveämpi. Täppäri oli enemmän ajan tasalla kuin me. Asia paljastui kun Euroopan Unionin jättimäiset kyltit olivat Suomen rajalla. Järkkärin akku riitti juuri Näätämön koskelle ja alkoi vilkuttaa akkun varausmerkkiä sen jälkeen. Tuuppasin kameran omaan kassiinsa ja otin tilalle PowerShotin, jolla otetaan kuvia vain eteenpäin. Sivuikkunoista tulee vain sotkua. Pari poroa jäi kuvaamatta kun pikku lamera ei pysty pikakuvaukseen ja valmiustilan pitäminen syö akun äkkiä tyhjäksi.

Suomen puolella Näätämöstä Sevettijärvelle, Inariin ja Ivaloon oli kaunista järvimaisemaa. Maasto oli aika rikkonaista ja kartan pienet siniset lammikot ovat luonnossa melko suuria vesialueita. Maasto vaihteli kivikoisista pirunpelloista hiekkaiseen mäntymetsään. Samat kivikot jatkuivat järvissä pieninä luotoina ja saaripötkylöinä. Sevettijärvellä oli lounastauon vuoro kauniilla mäntyhiekkarannalla. Kävin kuvaamassa muutaman ruudun levänneellä järkkärillä ja kaikilla muillakin laitteilla. Huikean kauniit hiekkarantamaisemat, mutta hiukkasen oli vilpoiset kuvauskelit.

Päivän päätteeksi leiriydymme kauniille ja rauhalliselle mäntykankaalle Ukonharjun lomakylään. Ajomatkaa Norjan kautta tuli tänään 364 kilometriä. Orava kävi jo toivottamassa meidät tervetulleiksi.