lauantai 3. heinäkuuta 2010

Liikenteessä

Tämä kerrostalo oli oiva maamerkki kun palasimme iltasella pitkän ja kuuman päivän jälkeen taksilla hotelliin. Taksikuski oli eksyksissä ajellen kadulla edes takaisin ja mutisten. Kääntyi hieman ennen hotellia tulosuuntaansa. Onneksi olin kuvannut päivällä tämän rakennuksen ja ihastellut parvekkeiden kasvustoa, sillä illalla saimme sen avulla taksikuskin käännettyä suuntaansa vielä kerran ja lopulta tulimme hotellille paljon muun ryhmän jälkeen vaikka läksimme ensimmäisten joukossa liikkeelle.

Samoilla kulmilla tavarankuljetuspolkupyörän kuljettaja lepotauolla vai odotteleeko uutta kuljetettavaa.

Pudongin lentokentällä ylileveä kuljetus. Lentokenttärakennus on uusi ja kiiltävä, mutta lattian kiillottajiakin oli kiitettävästi hommissa. Roskakoriin kun jätti isomman roskan (pullon) niin hetken kuluttua se oli korjattu pois näkyvistä. Vessaankaan ei päässyt ennen kuin vessanhoitaja kävi siivoamassa lattiat edellisen käyttäjän jälkeen. Missään en ole niin siistejä yleisövessoja nähnyt kuin Shanghain maailmannäyttlyssä ja Pudongin lentokentällä. Kiinassa kun olen käynyt jos jonniinlaisessa vessassa kolmen vierailuni aikana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti