tiistai 2. heinäkuuta 2019

Lasimuseo


Perusnäyttelyssä esitellään lasintekemisen tekniikkaa ja historiaa maailmalta Euroopan kautta Suomeen.


Historiallisesti suosituimmat lasiesineet ovat olleet helmet, pullot, säilytysasiat, juomalasit ja ikkunat. Näiden jälkeen on tulleet muut käyttöesineet kuten paperipainot, käyttöesineet ja hännän huippuna taide-esineet. 


Pulloja löytyy eri kokoisina, värisinä ja muotoisina. Lääke- ja teollisuuskäytössä olleissa pulloissa on käytetty jopa värikoodeja. Toki väreillä on ollut muitakin käyttötarkoituksia. 


Kuka muistaa sulatejuusto- ja sinappilasit, joita löytyi ennen vanhaan lähes joka asiakaapista?


Pullot ja säilytysastiat ovat voineet olla myös eläimen muotoisia. 



Paperipainoja on jonkin verran ollut tehtaiden sarjatuotannossa, mutta valtaosa niistä on kuitenkin lasinpuhaltajien omaan käyttöön tehtyjä vapaa-ajantöitä. Lasisia paperipainoja on tehty Suomessa 1850 -luvun jälkeen (lähde). 



Lasiautoja oli museokaupassa myös myytävänä. 


Tänä kesänä Lasimuseolla on Oiva Toikan teoksia näytillä 18.8. asti.



 Näyttelytilassa on nähtävissä video, jossa muovaillaan erilaisia lasilintuja. 


Syyskuuhun asti on nähtävissä myös viinilaseja eri vuosisadoilta. 
Viinipikarien kehitystä esitellään yksinkertaisista metsälasipikareista venetsialaisiin luomuksiin ja massatuotteina valmistettuihin viinilaseihin, jotka ovat tunnettujen muotoilijoiden käsialaa (lähde).


Lasiesineet ovat taianomaisia. Näyttelyissä ne valaistaan kirkkaasti, jolloin valo tuo niiden taidokkaat yksityiskohdat esiin. Ennen teollista tuotantoa kaikki on tehty käsin. Nykytekniikka mahdollistaa sekä käyttöesineisiin että taideteoksiin omintakeisia ratkaisuja, jotka mahdollistavat valon ja aineen uudenlaisen käytön.  

Nostan hattua upeille filigraani, väri ja kristallitekniikoiden tuotoksille, mutta taianomaisimmat esineet näyttelyssä olivat Sarpanevan malja ja alla oleva iso lasinen pallo, jonka sisuksissa on neliskanttinen muoto.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti