lauantai 24. lokakuuta 2020

Rastilan leirintäalue säilyy

 Vuosaarilehden artikkeli 21.10.2020Lautakunta päätti säästää Rastilanrannan metsän rakentamiselta ja kehittää leirintäaluetta / Antti Honkanen

Helsingin kaupunkiympäristölautakunta päätti 20.10. kokouksessaan, että Meri-Rastilassa, Vartiokylänlahdella sijaitsevan Rastilanrannan osa-alue poistetaan Vartiokylänlahden suunnitteluperiaatteiden piiristä. Tämä tarkoittaa, että Meri-Rastilan länsirannan arvokas luontoalue säästyy ainakin pitkäksi aikaa rakentamiselta. 

Lautakunnan jäsenten Anni Sinnemäen (vihr.) ja Risto Rautavan (kok.) vastaehdotus Rastilanrannan poistamisesta suunnitteluperiaatteiden piiristä hyväksyttiin yksimielisesti. Jos suunnitteluperiaatteet olisi hyväksytty ilman Rastilanrannan poistamista niiden piiristä, rakentaminen Rastilanrannassa olisi voinut alkaa arviolta vuonna 2025 ja alueelle olisi rakennettu taloja noin 2 300 asukkaalle. Uusien rakennusten kerrosalapotentiaali olisi ollut noin 120 000 k-m2.

Samassa kokouksessa hyväksyttiin yksimielisesti myös lautakunnan jäsenten Sirpa Asko-Seljavaaran (kok.) ja Atte Kalevan (kok.) vastaehdotus, jonka mukaan ”lautakunta pitää tärkeänä, että leirintäaluetta kehitetään matkailun alueena, eikä sitä kaavoiteta asuntoalueeksi, ennen kuin sille on löytynyt korvaava paikka Helsingissä.”

Lautakunnan kokouksessa päätettiin myös hyväksyä Meri-Rastilan länsiosa tarkistettu asemakaava- ja asemakaavan muutosehdotus, jonka myötä Meri-Rastilan länsiosaan tulee uusia asuntoja pääosin rakennetulle alueelle noin 2 400 asukkaalle.

Kuva Rastilan leirintäalueen vaahteroista syyskuussa 2020. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti