maanantai 21. kesäkuuta 2010

Taas ruokasanastoa


Kiinassa ensimmäisellä viikolla oli puhetta valokuvien laittamisesta webbialbumiin kaikkien nähtäväksi. Eräs ryhmän jäsen kysyi huolettomasti, että olikos se piparjuuri se sähköpostiosoite, josta ne linkit tulee. Nauratti, että mieleen oli jäänyt sen olevan jotain syötävää. Kun ajattelin kirjoitella päiväkirjamuistojani, päätinkin perustaa ihan oman blogin matkoille. Aloitetaan nyt tällä viimeisemmällä ja kerätään myöhemmin muistoja muilta matkoilta, sillä kyllä niihinkin löytyy päiväkirjamerkintöjä. Matkakumppaneille onkin varmaan jäänyt mieleen minusta kolme asiaa. Joko kuljen vangitsemassa maailman mielenkiintoisia asioita kameran avulla tai kun kulku hetkeksi rauhoittuu, kirjoitan päivän tapahtumia ylös vihkooni. Kolmanena tietysti sitten ruokavalioni, joka sisältää mahdollismman vähän suolaa ettei tasapainoelimen vatupassi mene sekaisin.
Kuva on ottu kaksi viikkoa sitten Shangain maailmannäyttelystä kun aurinko laski sillan taakse. Pimeällä sillassa välkkyivät sateenkaaren väriset valot.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti