lauantai 28. kesäkuuta 2014

Himanka - hellepäivä

 
Päätimmekin pitää vielä toisen lepopäivän, koska tykästyimme Sautinkarin ympäristöön ja henkeen.
Aamutoimien jälkeen kävelin isän kanssa kasitien varteen kauppaan ja muonan täydennykseen. Sää oli vaihtumassa ja päivästä muodostuikin lämpimämpi kuin edellisistä. Takkia ei tarvittu ja päivän edetessä vähensin vaatetusta vähän kerrallaan. Kauppareissun jälkeen lähdin rantakävelylle kameran kera. Paikalliset neuvoivat polun lintutornille, josta olikin kiva näköala rantamaisemiin, vaikka en muita lintuja nähnytkään kuin lokkeja. Niemen nokasta löytyi kaunista ja lämmintä hiekkarantaa. Rantaruovikossa kasvoi merenrantakasvillisuutta ja kasviopasta oli taas kovasti ikävä. Joku herneen sukuinen kasvoi isona mättäänä ja tuoksui tosi makealle. Puskasta pöllähtäessäni meinasin törmätä lentoharjoituksissa olleeseen västäräkkiin, joka jarrutti täysin siivin koko pikkuruisella kropallaan. Osa sisarusparvesta istui sillankaiteella sirkuttamassa. Isolla nurmialueella tein päivän taijiharjoitukset ja retkeilyauton pihalla asahia, johon isäkin tuli mukaan. Sisämaan puolelta pilvistyi kovasti, mutta leirintäalueen taivas pysyi sinisenä. Tuulenliepeet vilvoittavat edelleen, mutta auringossa istuessani meinasin läkähtyä antaessani valohoitoa kalpeille säärilleni. Ei ihme, huoltotalon seinustalla oli yli 30 astetta eikä tuuli käynyt ennen kuin poistui penkiltä. Pääskyemo motkotti sekä minulle että poikasilleen kun istuin aivan räystään laitaan rakennetun pesän alla.
Mukava paikka viettää kesälomaa.

Kuvan purjepaatista kuvasin lahden rannalta laiturista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti