Ainon (gps) opastuksella lähdimme kohti Satakuntaa lyhyimmän reitin periaatteella. Matka alkoi pienillä teillä. Niiden varrella ihailimme tyypillisiä pohjalaasia maalaistaloja, jotka olivat punamullalla maalattuja. Siistit pienet kyläyhteisöt vaihtelivat jäkäläisten mäntymetsien kanssa. Tien pientäreella kasvoi ohdakkeita, päivänkakkaroita, horsmaa ja angervoa. Lupiineja esiintyi enemmän isojen teiden riesteyksisä tai moottoriteiden varsilla. Taakse jäivät auringonpilkahdukset ja edessä oli pelkkää synkkää pilveä. Pikkutiellä 2790 Kihniön suuntaan tuoksui kesäsateelle ja asfaltti oli märkää. Puiden takana järvi oli peilityyni.
Porintien 23 uusi asfaltti oli kuin silitettyä kangasta pikkuteillä poukkoilun jälkeen. Maakuntakin vaihtui ja geometria muuttui tasamaaksi. Pientareilla jatkui perisuomalainen rikkaruohokulttuuri. Tykköö, Sorrinperä ja lentokoneiden varalaskupaikka levensi tien laajaksi. Aurinko pyrki esiin pilvien takaa. Venesjärven risteyksessä on hyvä taukopaikka RiiCafe, josta juttua linkkeineen edellisessä kirjoitelmassa. Jatkoimme ohi Äpätin, Leppäruhkan ja Rämäkän. Isonnevan soidensuojelualueella ripotteli taas vettä, mutta ihailin päivänkakkaramerta ja nautin paikallisnimistöstä Noormarkussa Kurrenkulman Siwan kauppakeskuksen ohimarssilla.
Suomea kiertäessä paikannimien etymologia alkaa kiinnostaa eli mitä on ollut ihmisten mielessä kun paikkoja on nimetty tai millä perusteella suunnittelijat nimeävät uusia paikkoja (teollisuusalueet tai asuinalueet). Jokivarsi, Uusikylä ja Kurkisuo kertovat ovat suhteellisen selviä ennusmerkkejä, mutta Äpätti tai Nyykooli.
Ennen Hyvelää käännyimme Porin suuntaan tielle 8/E8. Siellä eteemme sattui pakettiauto, joka tuprutti sakeaa mustaa savua. Se kiersi samat kiertotiet kaikilla Porin läheisyydessä olleilla siltaremonteilla ennen kuin kääntyi Porin suuuntaan. Meidän matkamme jatkui Raumalle. Eurajoella ihailimme värikästä vesitornia. Sorkan, Tiilivuoren ja Miekan kautta saavuimme esikaupunkialueille. Ainon ja kahden muun karavaanarin ohjeilla löysimme paikkakunnan urheilukeskuksen ja Poroholman leirintäalueelle.
Poroholman lomakeskus on kauniilla paikalla parin kilometrin päässä vanhasta kauungista. Leirintäalue on hyvätasoinen ja sisältää kaikki tarpeelliset huoltopisteet ihmisille ja autoille tai vaunuille. Harrastuksia ja aktiviteettia sekä viihdykettä löytyy jokaiseen makuun - karaokea, stand-up koomikko, livemusiikkia purjelaivassa (kuunari Kathrina), aamjoogaa ja puistojumppaa sekä sapuskaa laidasta toiseen Puosun kellarissa, kotiruokabuffet (raumalaista perinneruokaa) 1800-luvun pitsihuvilassa, purjelaivat Marita ja Kathrina, Rantatalo, Blomqvistin taverna ja terassikahvila Ruorimies, jossa valot vilkkuivat myöhään yöhön sateen ropistessa kopin kattoon.
Myöhäisen lounaamme aikana oli alkanut sataa ja sitä jatkui koko yön. Lähdimme kujettajan kanssa lyhyelle Rauman kiertoajelulle traktorivetoisella Kake kaupunkijunalla. Reitti kiersi Rauman keskustaan ja takaisin lomakeskukseen. Puolelta leirintäalueen infosta ja tasalta kaupungilta. Koska satoi koko ajan, kiersimme junalla vanhalla puutaloalueella emmekä kävelleet takaisin. Raumaan tutustuminen jäi johonkin toiseen kertaan. Kaupungin keskustassa kuljettaja rupatteli perinnevaatteisiin pukeutuneen veturinkuljettajan kanssa. Viimeiselle kierrokselle saimme mukaamme muitakin liikkuvaa sateenvarjoa kaipaavia. He jatkoivat takaisin keskustaan meidän jäädessämme leirintäalueelle.
Kiersin vielä pitsihuvilan rantoja pitkin. Niemen päässä on laituri, josta pääsee meriristeilyille ja retkille mm. Rauman saaristoon, Kuuskajaskariin tai Kylmäpihlajan majakalle. Pari pyörää odotti portilla seuraavan vuoron lähtöä. Jatkoin matkaani kopillemme, jossa kirjasin päivän tapahtumat ja rentouduin loppuillan lukemalla kirjaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti