keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

66 kilometriä

Padasjoen aamu lupasi joka lajin säätä: aurinkoa ja pilviä vesisateella höystettynä. Kokosimme kimpsumme aamutoimien ja -siivouksen jälkeen ja lähdimme ajamaan pilvenriekaleiden ripotellessa vettä niskaamme yhdentoista korvilla. Puolelta päivin käännyimme vastoin navigaattorin ohjeita Tuuloksen kauppapaikalle ruokaostoksille. Samalla täytimme kupumme, jotta säästyisimme pöperön laitolta ja tiskaamiselta sekalaisessa säässä. Täbötäyden bötsin kera kipitimme reippaasti vesisateessa autolle mansikkapurkkien kera.

Vartin verran sekä asfalttia että hiekkatietä kurvailtuamme saavuimme sateessa SFC Tilkunpeltoon. Vastailimme kuorossa isäntien kysymyksiin: Oletteko olleet täällä ennen? jne. Pääkokki kävi toimistolla täyttämässä kaavakkeita. Kuljettaja siirsi autonsa toivottuuna paikkaan ja saimme sellaisen vastaanoton, jota emme muualla ole saanneetkaan. Automme ruiskutettiin painepesurilla puhtaaksi matkan pölystä ja ravasta. Vau!

Meidät johdateltiin vakipaikkalaisen "tanssilavalle" eli alustalle, josta auton katoksen kera tuli olohuoneemme ja ruokailutila. Iltapäivän aikana sadepilvet kaikkosivat ja sinne minne tuuli ei osunut, päivä paistoi kuumasti. Lyhyt päivämatkamme Padasjoelta Lammille sai meidät lepäilemään kullekin omaan tyyliinsä. Minä istuin lukemassa dekkaria, pääkokki pelasi pasianssia ja kuljettaja otti reilun tunnin nokoset. Saimme huutia kun emme olleet keittäneet kahvia valmiiksi normiaikaan, mutta joskut unien katsominen loppuun on tärkeämpää.

Saunan jälkeen kävin kuvaamassa uimapaikan ympäristön peilikuvat. Samalla matkalla törmäsin sorsaemoon, joka ui poikasensa kanssa hyvin toiveikkaana lähelleni. Ne olivat kovin kesyjä ja luottavaisia eivätkä tuntuneet pelkäävän ollenkaan vaan seurasivat liikkeitäni kunnes uskoivat etten ole ruoka-automaatti ja uivat tiehensä.

Teemavessat tuntuvat olevan tänä kesänä muotia leirintäalueilla. Täälläkin satuin pinkkiin rinsessavessaan, joka oli koristeltu teeman mukaisesti. Pökerryttävä kokemus ; )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti