sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Pontevan emännän rönttösresepti

Tee ruistaikinaa melkoinen möykky. Aineet ovat vesi, jauhot,
ripaus suolaa ja hyvä jauhopeukalo. Hae pottuja kellarista,
mutta varo pimeässä hiirenloukkuja. Viskaa ukollesi
villasukat uunilta ja komenna ulos halkoja hakkaamaan.
 
Keitä potut pehmeiksi. Keittoaikana voit kipaista
puolukkatiinusta survosta motillisen. Survo lämpimät
potut ja sekoita niihin ruisjauhoja. Ripistele jauhoja
seoksen päälle, peitä astia kannella ja jätä se lämpimään
paikkaan 3-4 tunniksi imeltymään.
Muista hämmentää sitä silloin tällöin,
mutta älä roiskuta sitä ylettömästi ryntäillesi.
 
Seosta voit maustaa suolalla ja sokerilla. Sekoita
pottuimellykseen puolukkasurvosta tukeva annos
ja anna seoksen muhia vielä puoli tuntia.
 
Aloita rönttösten kuorien leipominen.
Malli on oikeaoppisesti pyöreä,
mutta taiteellinen vapaus on myös sallittua.
Lotkauta kuorelle perunamössöä ja rypytä reunat.
Paista rönttöset 275 asteessa.
Kopostele, jotta ovat varmasti kypsiä.
Voitele ne voilla ja jätä hiukan jäähtymään.
 
Jos sinulla ei ole jauhopeukaloa eikä tottelevaista ukkoa,
niin osta hyvä ihminen rönttöset Kaesan Kotileipomosta!
 
Terveisin Saara
 
Handmade in Kuhmo
 
 

Kaesan piirakka oli tosi hyvän makuinen ... vei melkein kielen mennnessään :)
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti